tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesän paitoja

Kesäkuun ensimmäinen viikko oli ainut meidän koko perheen yhteinen lomaviikko tänä kesänä. Suuria suunnitelmia ei ollut, mutta käytiin me Tampereella ja Särkänniemessä. Lähdettiin toukokuun viimeisenä päivänä ja se oli sunnuntai. Katselin säätiedotuksia kovasti ja maanantaille luvattiin sadetta ja silloin oltiin ajateltu käydä Särkänniemessä. Vaihdettiin suunnitelmaa ja mentiinkin Särkänniemen porteille jo Tamperelle saavuttuamme ja kun olimme kirjautuneet hotelliin. Yllätys oli TODELLA suuri kun huomasimme huvipuiston olevan kiinni. Siis laitteiden. Näsinneula oli kyllä auki ja siellä neiti pahoittelevaan sävyyn kertoi sesongin alkavan vasta maanantaina. Niin? Nyt on koulut ohi, kesä alkaa ja on sunnuntai ja huvipuiston laitteet ovat suljettu?? Aurinko paistoi ja oli lämmin. Näsinneulan kaupasta matkaamme lähti Herra Hakkarainen, arvatenkin. Suunnitelmanmuutos ei siis toiminut ja maanantaina yritimme nauttia päivästä Särkänniemessä ja olla välittämättä mielettömän kovasta tuulesta ja vesisateesta. Eipähän tarvinnut jonottaa laitteisiin... P.S. Kävin Tornadossa ja kivaa oli! =D
 
Kovalla kiireellä tuli ommeltua pojalle kesäksi t-paitoja ja nyt tuntuu, että niitä ei tarvi sitten ollenkaan. Vaikka olisi lämmin, tuulee silti niin kovin että ilman takkia ei edes pärjää. Ehkä loppukesä on lämmin, kun itse paahdan töissä...
 
Volkkarikangas Naperonutulta.

Pyjaman päälle piti vielä saada sovitettua illalla ennen nukkumaanmenoa.

Tein kaksi samanlaista paitaa (OB Rascal 104cm), oli Volkkarifani kaverin synttärit seuraavana päivänä ja jotain lahjaa piti keksiä. Itse asiassa kankaan hankin juuri tätä "kaveria" varten. ;p Loput kankaasta menikin ilollatehty -blogin ompelijalle.

"Äiti, saanko tuon autotiekankaan?" Ja niin on pikkuautot parkissa.

Hihattomia hellepäiviin. Kaavana OB Gecko Games (3/14) koossa 110cm, koska edellinen Sock and Roll Jerseystä tehty hihaton oli niin nafti. Kankaat Käpyseltä ja Tyyne-Esteriltä. Resoreista tummempi Royal-tuotteelta, toista en muista.

OB Rascal lyhythihaiseksi muutettuna, koko 104cm. Kankaat Tyyne-Esteriltä, Katin Mussukoilta ja onkohan kapeampi raidallinen KVK:sta... Resorien alkuperää en muista.


"aistiimiä" =D



Pojan ehdottomat suosikit oli nämä hihattomat. Olivat kuulemma hassuja paitoja juuri sen vuoksi kun hihoja ei ollut.

Pyörälenkin jälkeen pientä huilia.

Todistettavasti keväällä on ollut myös lämmin, kun pihalla on tarennut hihattomassa... Tämän jälkeen ovatkin olleet vaatekaapissa visusti.

Mihin mennään?

Näsinneulasta.

Kahvila Särkänniemen Koiramäessä.

American Diner Koskikeskuksessa. Pojan hieno "hampulainen". =D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti